sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Paraisten avoluohos - marmori

Pohjoismaiden suurin avolouhos Paraisilla.
Kuva saaristo.org
Saamme käsinkosketeltavaa konkretiaa myös Devonin kalkkikiveen, kun kuulemme Turun saaristosta kerrottavan:
"Paraisten kalkkilouhos on ainutlaatuinen, se sijaitsee melkein keskellä kaupunkia. Louhos on hyvin suosittu matkailukohde. Alas louhoksen pohjalle pääsee ainoastaan tilauksesta linja-autolla oppaan kanssa. Opastilaukset saariston matkailuneuvonnasta Paraisilla, puh. 0400 117123." saaristo.org

Nordkalk Paraisilla numeroina:

Henkilöstömäärä n. 180, joista tuotannossa n. 70.
Kiven louhinta n. 2 400 000 t/v
Avolouhoksen suurin syvyys n. 150 m; murskaamo sijaitsee 220 m maan alla.
Avolouhoksen pinta-ala n. 70 ha

Kaivos on n. 65 hehtaarin kokoinen avolouhos. Kokonaislouhinta on vuodessa n. 2,4 miljoonaa tonnia, josta suurin osa käytetään sementin valmistukseen. Osa kivestä jatkojalostetaan Parfill-tehtaassa. Lisäksi Paraisten kalkkikivestä valmistetaan kivirouheita, maatalouskalkkia ja muita erikoistuotteita. Sivukivestä suurin osa toimitetaan käytettäväksi tien- ja maanrakennukseen. Esimurskaus tapahtuu maan alla, josta kivi nostetaan 250 metrin tasolta hihnakuljettimella maan pinnalle edelleen jalostettavaksi. Lajittelulaitoksella on neljä optisesti toimivaa lajittelukonetta, ja koko nosto- ja rikastuslinjan ohjaus tapahtuu automatisoidusti valvomosta. Kaivospäällikkönä työskentelee Robert Mannström.
Parainen Nordkalk

Suomalainen wikipedia tietää kertoa
Kalkkikivi (CaCO3) on kerrostunut kivilaji, jota syntyy kalsiumkarbonaatin saostuessa vedessä. Kivilajia, joka sisältää pääasiallisesti kalkkisälpää (kalsiittia), nimitetään kalkkikiveksi, marmoriksi tai liiduksi. Kalkkikivi voi sisältää myös magnesiumkarbonaattia (MgCO3 · CaCO3). Jos magnesiumpitoisuus on yli 7 prosenttia, kiveä nimitetään dolomiitiksi. Kalsiittinen kalkkikivi, jossa on vähemmän magnesiumia, on yleisempää kuin dolomiitti.

Kalkkikivi on yksi maapallomme yleisimmistä kivilajeista. Suomessa sitä on kuitenkin niukasti. Suomesta löytyvä kalkkikivi on noin 2 miljardia vuotta vanhaa. Paraisten kaivosten kalkkikivi on kalsiittia

Kalkkikivi tunnettiin Suomessa ensin vironkivenä. Suomessa on historiallisesti tunnettu vain niukalti kalkkikiviesiintymiä. Paikalliset kivet olivat usein hankalia rakennuskiviksi muun muassa kovuutensa vuoksi, joten kalkkikiveä alettiin jo keskiajalla tuoda Virosta rakennuskiveksi. Virossa kalkkikivi on yksi tärkeimmistä luonnonvaroista.
wikipedia
Kalkkikivi on siis yleinen maapallolla ja yleisesti se on sedimenttikivi, kuten Devonissa.

Nimimerkki kerberos kuitenkin heitti epäilyn varjon tämän määritelmän ylle, ja todellakin, FinnSementti kutsuu Paraisten kalkkia metamorfiseksi (muuntuneeksi) kivilajiksi, marmoriksi.
22R Paraisten valkoharmaa kalkkikivi

Finnsementin valkoharmaa kalkkikivi 22R on erikoisvalikoitua kiteistä kalkkikiveä, jota louhitaan Paraisilla. 22R on pääosin kalsiitista muodostuva metamorfinen kivilaji. Se on kova ja kestävä marmori, jonka vedenimu on poikkeuksellisen pieni ja siten myös pakkasenkestävyys hyvä. 22R on raemuodoltaan kuutiomainen, jonka ansiosta se on hyvä betonin kiviaines. Finnsementin kalkkikivi soveltuu erityisen hyvin valkobetonin kiviaineeksi, koska siitä liukenevan raudan määrä on niin alhainen, ettei se aiheuta betoniin värimuutoksia pitkänkään ajan kuluessa. Valkoiset ja vaaleat pinnat antavat keveän ja valoisan vaikutelman. Valkoharmaa kivirouhe onkin pitkään ollut suosittu julkisivuissa, lattioissa ja portaissa.
Finnsementti
Täytyy siis tarkentaa kielenkäyttöä ja alkaa puhua Paraisten marmorista.

Sen syntymisestä graniitin keskelle ei ole helppo löytää mistään tietoja, apu on tervetullutta, jos vaikka joku olisi käynyt Paraisten teollisuusmuseossa asiaa selvittämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti