ICR edustaja kertoo Darwinista ja FitzRoysta

Amiraali Sir Robert FitzRoy, fluvialisti!
kuva Darwin and Fitzroy

FitzRoy, Captain of the Beagle, Fierce Critic of Darwinism on Andrew Sibleyn julkaisema artikkeli Institute for Creation Research sivuilla.

[ICR instituutin perustavista näkemyksistä on kattava esitys heidän kotisivuillaan Foundational Principles ]

Sibley kertoo FitzRoyn nuoruudesta ja H.M.S. Beagle matkan taustasta ja tutkimusretken toteutumisesta. Mutta sitten päästään varsinaiseen asiaan:

"FitzRoyn matkakertomuksesta käy ilmi, että hän oli ensin epävarma Genesiksen totuudellisuudesta ja on vastuussa siitä, että antoi Darwinille pitkän matkan aikana luettavaksi Lyellin Principles of Geology, teko jota hän myöhemmin katkerasti katui. Epäilyn vuosistaan huolimatta FitzRoysta tuli vahva kristitty ja humanisti."

[Sibleyn ilmeinen tietämättömyys tietämättömyys Darwinin ja Lyellin ystävyydestä ja perhesuhteista saa minut jo tässä näkemään punaista]

I suffered much anxiety in former years from a disposition to doubt, if not disbelieve, the inspired History written by Moses. I knew so little of that record, or of the intimate manner in which the Old Testament is connected with the New, that I fancied some events there related might be mythological or fabulous, while I sincerely believed the truth of others; a wavering between opinions, which could only be productive of an unsettled, and therefore unhappy, state of mind.
Gribbin, J. & M., FitzRoy, Review, Headline Book Publishing,2003. Comments by Professor Inman. p. 155

FitzRoy ja Darwin olivat Tulimaassa samassa veneessä tutkimassa Rio Santa Cruz joen rantamaisemia. Tämä tapahtui, kun H.M.S. Beagle oli rantautettu korjauksia varten. Vaan missä nuori Charles näki merkkejä eri aikoina syntyneistä geologisista kerrostumista, Robert näki todisteita katastrofaalisesta tulvasta, vedenpaisumuksesta:

Is it not remarkable that water-worn shingle stones, and diluvial accumulations, compose the greater portion of these plains? On how vast a scale, and of what duration must have been the action of those waters which smoothed the shingle stones now buried in the deserts of Patagonia.

Though the bed of the river is there so much below the level of stratum of lava, it still bears the appearance of having worn away its channel by the continual action of running water. The surface of the lava may be considered as the natural level of the country, since, when upon it, a plain, which seems to the eye horizontal, extends in every direction. How wonderful must that immense volcanic action have been which spread liquid lava over the surface of a vast tract of country.
Gribbin op.cit. 155,156

Sibley kertoo edelleen, että simpukoiden näkeminen korkealla olevissa kerrostumissa vakuutti hänet entistä enemmän Raamatun vedenpaisumuskertomuksen totuudellisuudesta, "vaikka muitakin selityksiä on annettu".

It appeared to me a convincing proof of the universality of the deluge. I am not ignorant that some have attributed this to other causes; but an unanswerable confutation of their subterfuge is this, that the various sorts of shells which compose these strata both in the plains and mountains, are the very same with those found in the bay and neighbouring places . . . these to me seem to preclude all manner of doubt that they were originally produced in that sea, from whence they were carried by waters, and deposited in the places where they are now found.
Gribbin op.cit. 163

Artikkelin lopulla Sibley kuvaa kuuluisaa Oxfordin yliiopistossa kesäkuussa 1860 käytyä keskustelua Darwinin Lajien synty kirjasta, joka oli julkaistu 1859. Siellä keskustelun kiivaudessa amiraali FitzRay nosti kookkaan Raamatun päänsä yläpuolelle kehottaen yleisöä uskomaan Jumalaa pikemmin kuin ihmistä.  [Cadbury, D., The Dinosaur Hunters, 4th Estate, Harper Collins, London, p. 310, 2000.] Kirjeessään Sir David Brewsterille amiraali FitzRay vertaa Darwinin kehitysopin teoriaa Ilmestyskirja 13 petoon, joka avaa suunsa Jumalaa vastaan.

Kommenttini
Kun etenemme kalaretkellämme ydinasioihin, Darwinin kävelevään kalaan ja elämän historiaan maapallolla, on hyvä tuntea myös näitä historiallisia kuvioita.

Sibleyn artikkeli on laadukas, huolellisesti perusteltu ja siinä olevat viitteet tarkkoja. Se kestää siis arvostelun tältä osin, ja myös asiasisältö pitää paikkansa- amiraali Sir Robert FitzRay edustaa perinteistä katastrofaalista fluvialismia, joka myös Oxfordin yliiopistossa oli 1800-luvun puolivälissä varteenotettava vaihtoehto Darwinin kovin radikaalilta vaikuttaneelle teorialle lajien synnystä.

Sibley siteeraa tarkasti myös aikalaisen havaintoa FitzRaysta, joka minusta on tavattoman murheellinen ja ennakoi tulevien sukupolvien kreationistien asennoitumista Jumalan luomakunnan tutkimiseen avoimin silmin.
Artikkelista käy ilmi, että Oxfordin 1860 keskustelussa mukana ollut Julius Carus kirjoitti kuusi vuotta myöhemmin Darwinille

"I shall never forget that meeting of the combined sections of the British Association when at Oxford in 1860, where Admiral FitzRoy expressed his sorrows for having given you the opportunities of collecting facts for such a shocking theory as yours."

Tosiasioita ei olisi saanut luonnosta löytää, auringossa ei ole mustia pilkkuja, koska se on täydellisen Jumalan symboli.

Sibley ei kytke FitzRoyn näkemyksiä tuon ajan geologiassa käytyyn tieteelliseen yliopistotason keskusteluun, jossa katastrofaalinen fluvialismi oli aivan käypä teoria vaihtoehtona Lyellin uniformitaristiselle prinsiipille eikä suinkaan amiraalin omaa keksintöä.

Huolellisesti laaditussa artikkelissaan Sibley ei kerro, että masentunut amiraali FitzRay teki itsemurhan viisi vuotta Oxfordin kokouksen jälkeen 30.4. 1865. Ehkä se ei hänestä kuulu asiaan, vaikka nämä darwinismista käydyt keskustelut häntä kovin painoivatkin.

Sibley ei myöskään kerro, mitä Charles Darwin löysi tuolla valaseveneiden matkalla Rio Santa Cruz joella Patagonian menneisyydestä. En minäkään kerro! Vaan jos olet utelias, ota selvää.

Mutta mielenkiintoinen ja hyvin laadittu artikkeli.