perjantai 12. heinäkuuta 2013

Maata näkyvissä!

Kolumbuksen ensimmäinen purjehdus 1492
kartta wikimedia

Kolumbuksen miehistö oli kapinan partaalla, kun auringonlaskun suuntaan oli purjehdittu melkein kuukauden päivät avomeren keskellä. Kolumbus sai heidät rauhottumaan lupaamalla, että jos kolmen vuorokauden kuluessa ei maata näkyisi, käännyttäisiin takaisin ja palattaisiin kotisatamaan. Suuri oli sitten riemu, kun tähystäjä näki keskimaston korista lokakuun 7. 1492 todella suuren lintuparven. Kolumbus käänsi kolme laivaansa niitä kohti ja näin saavuttiin viheriöivien saarten keskelle.

Matkaajilla ei ollut minkäänlaista karttaa alueesta ja he kuvittelivat todella saapuneensa matkansa tavoitteeseen Intiaan. Kukaan ihminen ei tuon ajan Euroopassa tiennyt, että meren takana lännessä olisikin toinen maanosa. Löydettyjä saaria ryhdyttiin kutsumaan Länsi-Intian saaristoksi ja Kolumbuksen ensiksi kohtaama maa on tänään nimeltään Bahama-saaret.

Paleo-Teetis meri aukeni devonikaudella
kuva wikimedia
Kalareissun tilanne on hieman samanlainen, sillä käytössämme ei ole mitään kunnollista karttaa vielä kaukana häämöttävästä maasta. Kukaan ihminen ei ole täällä aiemmin liikkunut maastoja kartoittamassa. Navigaattorimme selittää, että kokonaisuus on kuitenkin jokseenkin selkeä - edessämme on maa, ympärillämme meri!

Pystymme täällä ollessamme hieman paremmin ymmärtämään Genesiksen majesteettisia alkujakeita, jossa painopiste asetetaan kuivanmaan ja veden erottamiseen, sillä Euramerikka (Laurasia) ja Gondwana-maa ovat lähestyneet toisiaan. Kaikkialla muualla aukeaa valtaisa merialue, jossa ei ole saaren saarta eikä kiinteitä jäätyneitä napa-alueita. Pelkkää vettä ympäriinsä!
Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 
Genesis 1:9-10 

Kolumubuksen löytämän ja erään hänen merimiehensä mukaan nimettyjen Amerikan mantereiden sijasta edessämme häämöttää Gondwana-maa. Kartassa ylempänä oleva Euramerikan manner on hitaasti kulkemassa sitä kohti melkoiseen valtavia vuoristoja nostaneeseen törmäykseen, kun sen aika koittaa hamassa tulevaisuudessa. Me olemme vielä vanhan elämän ajassa ennen näitä luonnonmullistuksia.

Myöhäisen devonkauden rekonsruoitu kartta 370 mvs
Gogo-riutan sijainnin olen merkiinyt punaisella pisteellä
 soikea maapallon karttaprojektio Ron Baley NAU Geology
kuva wikimedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti