 |
| Ranskan kuningaskunnan vaakuna |
Siinä veneessä istuessani ja rannan lähestyessä mieleeni juolahti vielä yksi asia.
On näet totta, että me kristityt itse olemme usein syypäitä siihen sanoillamme ja teoillamme, että kanssakulkijat vieraantuvat sekä kirkosta että Kristuksesta. Mikä se tuommoinen uskonto on, joka saa aikaan tuommoisia ihmisiä.
Ja että on surullista, jos oma olemuksemme karkoittaa ihmisiä kauemmas Jumalasta.
Mietin, että Ranska on yhä tänään Euroopan hengellinen kylmähuone, sekulaari valtio, joka torjui Jumalan nimen mainitsemisen Euroopan yhteisön perustamisasiakirjassa.
Samalla muistin, miten hirveä on ollut Ranskan kuninkaiden ja kirkon yhteistyö Ancien Régime aikana uskonpuhdistuksesta vallankumoukseen.
Voltairella oli paljon siitä sanottavaa.
Ranskan kansa sai tarpeekseen kuninkaista, kardinaaleista, papeista, munkeista ja nunnista, luostareista ja kirkoista ja ... heittäen ne kerrassaan nurkkaan.
Sama kuvio siis - me kristityt , eikä vain edustamamme muinainen juutalais-kristillinen perinne, olemme monelta osin itse syypäitä Ranskan vallankumouksen väkivaltaiseen Jumalan vihollisuuteen. (Hugenottien kanssa voimme toki osoittaa paavia sormella, mutta...)
Tätä nimenomaan kirkonmiehiä ja heidän toimiaan arvostelevaa ilmapiiriä on Ranskan sielua runoillaan ja romaaneillaan niin syvällisesti tulkinneen Victor Hugon (1802-1885) tuotanto tulvillaan.
Siinä veneen vierellä uivia kaloja ihaillessani päätin mietelmäni todeten hiljaa "Charles Darwinin kirkollinen kiroaminen ei todellakaan auta asiaa..."
Uskonnosta vieraannuttaminen taitaa kuulua tähän jenkkiläiseen suuntaukseen. Tapakristityn elämä oli kaikenkaikkiaan helppoa. Varsinainen uskonnollinen herääminen tapahtui vapareiden ja babtistien seurassa (ei niinkään esikoisten). Järkyttävää oli huomata aikuisten miesten puhuvan apinoista ja Araratin arkista ja maapallon nuoresta iästä ihan tosissaan. Tuomitseminen (menet helvettiin) ja todellisuuden vääristely uskontokäsitykseen perustuen oli jotain aivan liian suurta humpuukia. Hetkinen - ei tuollainen voi olla totta! Elämää ja todellisuutta havainnoineena tein johtopäätökseni. En silti kuulu siihen ryhmään, mikä uskoo, että kun puu kaatuu, niin siihen se maatuu. Varsin uusi arvostettu ajattelijamme, Tapsa, tuo taas eteemme sellaista pukinsorkkaa ja puutaheinää, mikä edelleen vie varmasti uskovia ihmisiä kauemmas. Semanttinen kikkailu sanavalinnoilla ja argumenttien absoluuttisella totuudellisuudella muka todistaa silminhavaittavan ja käsinkosketeltavan todellisuuden olevan väärässä. Tämä on mielestäni jo aika epätoivoista asettelua tieteen vs. YEC:n välillä. Esl-palstalla puhuin joskus pallosta. Tottahan on, että pallo on aivan mieletön ja se tietysti todistaa maapallon olevan n. 6000 v vanha. Käsite, pallo, on ihmisten keksimä asia ja tavallaan myös filosofinen. Kukaan ei pysty koskaan tekemään ensimmäistäkään palloa, ei likikään. Yhtäkään palloa ei ole olemassa meidän silmin havaittavassa maailmassa ja tuskin tulee olemaankaan. Atomeista kasattavat palloräpellyksemme ovat mikroskoopilla katsottaessa jotain aivan muuta kuin palloja. Joku pienempi eliö voisi perustaa sinne slalomrinteen.
VastaaPoistaTällä havainnolla ei mielestäni ole mitään vaikutusta siihen, että tieteen tulokset ja menetelmät tulisi hylätä turhina ja virheellisinä ja todeta syy-seuraussuhteesta, että nyt sitten on maailmamme oltava 6000-v vanha.
Tieteen ja semanttisen kikkailun välissä on käsinkosketeltava todellisuus. Matikassa pallolla on selkeät kaavat. Pallojen kaavoilla voidaan suorittaa matemaattisia laskuja. Jokainen (lapsikin) ymmärtää mikä pallo on.
En siis hylkää todellisuutta Tapsan tai Petrin ehdottamista syistä, vaikka todellisuus on aina epätarkka ja riippuvainen havainnoitsijasta.
Tarve osoittaa tieteen olevan uskonnollista tai erilaisiin lähtökohtiin nojaavaa ei tee siitä silti epätiedettä tai pseudotiedettä, mitä taas YEC puhtaasti on.