maanantai 22. heinäkuuta 2013

Internetix opinnot - Elämä


Moderni Internetix palvelu antaa ilmeisen ajantasalla olevan kuvan siitä, mitä suomalaisessa peruskoulussa ja lukiossa oppilaiden edellytetään tietävän asioista.

Sivuilla on selkeää ja ytimekästä aiheiden esitystä ranskalaisin viivoin. Aineistoa on paljon ja varmaan lukiotason sivuista on meille kalareissulaisillekin paljon hyötyä, esimerkiksi tämä Otavan Opiston Juha Sieppisen kirjoittama napakka yleiskatsaus elämän kehityksestä.


Elämä nousee kuivalle maalle
Elämän nousu maalle keskittyy vain kasveihin ja sivuttaa kalat ja tetrapodin. Internetix sivulla toki opetetaan kasveista paljon mielenkiintoista tieteellisen tutkimuksen tulosta, mutta kuivalle maalle kipuavia kaloja jään sattuneesta syystä kaipaamaan. (Koulussa on pakko rajata aineistoa, sen kyllä ymmärrän, ja parempi katsoa kasveja tällä tavoin kunnolla kuin kaikkea maallenousemista yleisluontoisesti hutaisten.)

Kasvien rakenne

Ensimmäisten kolmen miljardin vuoden aikana elämä maapallolla oli rajoittunut meriin ja muihin vesiympäristöihin. Elämä alkoi siirtyä maalle noin 460 miljoonaa vuotta sitten. Maan valtaajina toimivat kasvit ja niiden ohella myös sienet.

Lähes kaikki kasvit elävät maalla, vaikka osa niistä on palannut takaisin vesiympäristöihin evoluutionsa aikana.

Kasvit kehittyivät monisoluisista levistä. Monisoluisten eliöiden tapaan kasvien solut ovat erikoistuneet hyvin moniin tehtäviin ja sen vuoksi ne pystyivät asuttamaan uusia elinympäristöjä. Kasvien monimuotoisuus on valtaisa, mutta niillä on myös monia yhteisiä piirteitä.
Internetix

Oppilaita rohkaistaan käyttämään itsenäisesti lähteitä ja tutustumaan hiilikauden kasveihin. Tämä on mainio ehdotus! Joku aiheesta kiinnostunut lukiolainen voisi vaikka ylioppilaskirjoituksissa vastata biologian kysymykseen ja kirjoittaa kävelyretkestään hiilikauden metsään. Kyllä siinä nähtäisiin, mitä hän on oppinut ja sisäistänyt kasvien elämän huikeasta historiasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti