perjantai 12. heinäkuuta 2013

Karkaustunnit

Aikavyöhykkeet nykyään
kuva John Deere
Yksi ja toinen meistä oli kannella tiiraamassa taivaalle ja kun olimme näkevinämme kolme tähteä otimme ajan ylös. Näin saimme kokeellisesti raamatulliseen tyyliin vuorokauden pituuksia. Tällä tavoin kolmen tähden avulla juutalainen kansa on kautta vuosituhansien merkinnyt sapatin alun.

Kelloista saamamme lukemat vuorokauden pituudeksi vaihtelivat 22:04 ja 22:06 välillä, varmaan tarkkailijan katseen suunnasta ja näön tarkkuudestakin riippuen.

Totesimme, että maapallo pyörii hieman nopeammin kuin omassa ajassamme ja vuorokauden pituus on noin 22 tuntia. Tästä saamme vuoden pituudeksi 400 vuorokautta.

Lyhyempi vuorokausi aiheuttaa sen, että modernit kellomme, kenellä Citizen, kenellä Seiko, kenellä Zenith, kenellä vanhan ajan taskunauris (ei kenelläkään),  siirtyisivät kaksi tuntia suhteessa maapallon pyörimiseen ja päivän ja yön vaihteluun.

Siirtymä päivän ja yön välillä on viikonkin aikana jo oleva melkoinen

ma18:00
ti16:00
ke14:00
to12:00
pe10:00
la08:00
su06:00

Kello näyttäisi hetken taas oikeaa kahden viikon kuluttua. Meillä olisi siis todellinen karkaustunti kellojemme kanssa joka ikinen vuorokausi. Omassa ajassammehan kalentereia tarkistetaan kerran neljässä vuodessa, ja vuotuinen kesäaikaan siirtyminen ei aiheuta mitään muutoksia tunnin tai minuutin pituuteem.

[Näin muuten käy Lähi-idässä islamilaisen kuun kiertoon perustuvan epätarkan uskonnollisen kalenterin mukaan, niin että Ramadan kuukauden ajankohta vaihtelee kesät talvet. Samoin juutalaisen pääsiäisen täysikuuhun perustuva ajoitus vaihtelee vuosittain, mutta pysyy loppukeväässä.]

Olemme hieman ymmällämme, mitäs teemme, sillä minuutit ja sekunnitkin ovat nyt toiset? Vastaukset vaihtelevat reissulaisten luonteen mukaan
  • jotkut laulavat Juha Watt Vainion kanssa "käyn ahonlaitaan mä ilman paitaa" ja pistävät rannekellonsa matkalaukkuun.
  • jotkut päättävät siirtää kelloa joka aamu kaksi tuntia eteenpäin kiireisen auringon mukaan
  • jotkut päättävät liimata kellotaulun päälle 22 tunnin lukemat esittävän muovin, niin että kellonsa näyttää edes suurin piirtein Devonin aikaa.
Päätämme yhdessä, että laitamme kaikkien seinäkellojen ympärille Devonin aikaa näyttävät lukemat niin, että ne voi kauempaakin lukea. Pitäähän sitä tietää, milloin on ruokailuaika ja milloin iltapesun aika...

Joudumme tämän kyllä jatkossa huomioimaan, kun lähdemme retkille tai sovimme ajankohdista - että edes suunnilleen samasta kellosta olisi kyse. "Hei, meidänhän piti tavata 13:40" jne.

Tällainen yksinkertainen devonikauden kellotaulu ei toimisi

Katso myös Miguashan Kansallispuiston sivua devonikauden päivän pituudesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti