Ratkaiseva kohtaaminen

Ichtyostega. Ylempi devonikausi
Taiteilijan näkemys
Kuva Cincinnati Zoo & Botanical Garden

"En tiedä kauanko olin kävellyt. Kuulin kyllä tuuttausta kaukaa takaani, mutta kuljin äänestä poispäin. En halunnut koskaan enää ketään nähdä."

"Tulin sitten illan jo hämärtyessä kosteikkoon ja huomasin, että puiden välissä oli kirkasta matalaa vettä. Olin jo väsynyt ja jäin siihen lepäämään nojaten puunrunkoon. Heräsin varhain aamulla samassa asennossa, ja kun sain silmäni auki siinä se oli aivan minun lähelläni vedessä, Darwinin kävelevä kala!"

"En liikahtanutkaan, etten sitä pelästyttäisi pois. En ole koskaan nähnyt mitään samanlaista, se ei ollut kalan näköinen, ei oikeastaan mikään lisko, se oli ihan oma itsensä vain. Hiljaa se siinä pohjantuntumassa liikkui näyttäen etsiskelevän jotain, ehkä se silmillään minut näki, en tiedä. Sitten se lipui kauemmas ja näin, kuinka se yritti kömpiä vedestä kuivalle maalle. Takaisin se molskahti ja häipyi näkymättömiin."


Elämän muutos
"Jotain tapahtui siinä aamulla minussa. Miten valtavasti elämä on tehnyt työtään, että minä olisin olemassa, kävelevä, ajatteleva, puhuva ihminen. Kuinka äärimmäisissä olosuhteissa nämä eläimet kamppailevat jättimäisten petokalojen, pihdeillään leikkaavien skorpionien ja kaikenlaisten vastusten kanssa. Elämä voittaa, massiiviset tuhonkaudetkin se kestää, leviää ja kukoistaa."

"Minä elän. Elämä on minulle annettu lahja. Vaikka minulla ei olisi mitään toiveammattia, rakkaita ja ystäviä, vaikka olisin rampa ja sairas ja sokea ja kuuro ja jalaton ja kädetön, minä elän."

"Jotain minussa naksahti, kuinka helposti annan periksi, kuinka tunteeni saavat minut valtaani, kuinka itsekäs olen. Voihan olla, että kaiken tämän minun elämäni merkitys on siinä, että autan jotain toista ihmistä tai eläintä, ehkä vain yhtä."

"Minä elän!"

"Ja niin lähdin kävelemään takaisin kohti muita ihmisiä, jos Darwinin kala onnistui pääsemään kuivalle maalle ja siellä lisääntymään ja sukua jatkamaan ja kerran tulevan ihmisenkin esi-isäksi ja -äidiksi selviytyä, miksi minä heittäisin elämäni menemään näin kevytmielisesti ja hetken mielijohteesta?"

"Kaaduin ja loukkasin jalkani, mutta hammasta purren päätin kivusta huolimatta kulkea yli kukkuloiden, halki laaksojen, ohi lampien ja poikki soiden, takaisin sinne, missä on tulevaisuus ja toivo. Kuume sai minut värisemään, jano oli hirveä, polvissa heikotti sokerin puute ja rankassa maastossa oli hankala kulkea. Mutta se sain minut vain entistä päättäväisemmäksi. Minulle on annettu elämä ja se on elettävä!"

Emme osanneet sanoa, oliko Tiinan lause positiivinen vai negatiivinen, ja on sen joku muukin ennen sanonut. Mutta totta se on, olivat olosuhteet mitkä tahansa.

ELÄMÄ ON ELETTÄVÄ