 |
| kuva wikimedia |
Perämiehemme oli sammuttanut kuunarimme diesel-moottorin ja tutki navigaattorin kanssa maisemia kiikarilla. Porukat kokoontuivat hiljakseen kannelle, kaikki jotenkin häkeltyneinä muuttuneesta ilmanalasta. Aamu oli aurinkoinen ja kirkas ja meri tyyni ja sininen, sen vesi saastumattoman kirkas ja puhdas.
Sumuiset pilvet, joiden keskelle olimme iltayöstä Torquayssa purjehtineet olivat vielä näkyvissä takanamme. Kaikkialla ympärillämme oli avomeri ja vain paapuurin puolella häämötti kaukana maata.
Mutta mikä hiljaisuus!
Vain omat äänemme ja purjeiden hiljainen lepatus rikkoi sen. Ei lokkien kirkunaa, ei vettä halkovien moottoriveneiden surinaa, ei Kanaalin laivojen väkeviä tuuttauksia, ei äänen ääntä.
Meille ihmisille on annettu kyky vaivuttaa tutut taustaäänet siten, että pystymme valppaan koiran tavoin huomaamaan meille merkittävät äänisignaalit, poikkeavat tiikerin murinat viidakossa. Nyt kun kaikki tutut äänet olivat poissa, vaikutus oli erikoinen - "kuulimme hiljaisuuden".
Mittaukset uusiksi
Joku meistä yritti vielä kännykällä soittaa kaverilleen, mutta no service. Phil hymähti hänelle ja kertoi meille kannelle kokoontuneille, että laivan kaikki radiot ovat hiljenneet, kukaan ei vastaa kutsuihin eikä morseen, GPS laite ei löydä yhtään satelliittia taivaalta, kompassi näyttää uutta suuntaa pohjoiseen.Phil myös kertoi, että kellomme kyllä toimivat pattereillaan oikein ja mittaavat sekunteja ja minuutteja. Laivamme navigoinnin tärkeänä apuna on EpochSelector, jonka kelloja ohjaa erittäin tarkka safiiri-oskillaattori sykkeellään. "Mutta", Phil jatkoi, "emme tiedä, mikä täällä on maapallon pyörimisnopeus. Ensimmäisiä tehtäviämme on siksi mitata vuorokauden pituus. Teemme sen raamatullisesti, aloitamme mittauksen, kun kaksi meistä havaitsee kolme tähteä iltataivaalla ja lopetamme mittauksen seuraavana iltana samalla hetkellä."
Outoa puhetta, mutta mies näytti jotain tilanteestamme ymmärtävän - uusiksi on mennyt paljon, eli vanhaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti