sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Voi Veikkonen - kävelikö Jeesus veden päällä?

Mt 14:22-33  Mk 6:45-52  Joh:6:16-21
kuva Fiat Lux

Allamme oleva akvaario ei lakkaa ihastuttamasta ja yllättämättä meressä vilisevän elämän moninanisuudella. Varmaan vielä rikkaampaa näkymää on tarjolla päästessämme matalammille vesille ja koralliriuttojen upeaan maailmaan. Ovathan ne nykymaailmassakin todellista vedenalaista paratiisia!

Istumme varjostimen alla Veikon kanssa, hän hienotunteisesti tahtoi keskustella kanssani kahdenkesken. Oli huolissaan, että ehkä puheensa olisi minun arvomaailmaani ja uskoani loukkaavaa, ja valikoi sanojaan huolella.

"Kalojen Ajassa purjehdimme", Veikko aloitti rauhallisesti, "mutta meidän suhtautumisemme kaikkeen täällä on varsin nykyaikaista. Ei täälläkään Jumala istu pilvenlongalla kaloja luomassa, ei näy muitakaan jumaluuksia näillä aaltopituuksilla. Tieteen ja tekniikan puhdaspiirteisessä maailmassa olemme - ihmisen viisaudellaan Borneon rautapuusta rakentamassa laivassa, ihmisten tekemiä mittaus- ja paikannuslaitteita, kaikuluotainta, kiikareita, kaukoputkia ja mikroskooppeja on laivassa mukanamme havainnointia varten."

"Totta ukiset" sanoin.

"Ymmärrämme jotain tästä merivedestä, H2O, ja tähtitieteen harrastajamme kertoi meille Otavan tähtikuvion muodostumisesta miljoonia vuosia sitten. Tieteen havaintoihin sekin perustuu, yhtä lailla kuin vaikkapa kellojemme tikitys tai sekstantin taitava käyttö. Näimme kolme haikalaa, ja Martti osasi pitkien akateemisten opintojensa perusteella kertoa meille Clevelandin hienoista fossiileista."

"Tieteellis-teknisen vallankumouksen lapsina Kalojen Aikaa katselemme, olet siinä aivan oikeassa, emmekä ilman sen saavutuksia täällä olisikaan."

"Missä siis uskonto ja uskomukset" Veikko jatkoi. "Suo anteeksi, mutta etkö sinä pappina ole joutunut monta kertaa juuri uskonnollisten ihmisten hyökkäyksen kohteeksi, vuosikymmeniä kristittyinä vaeltaneet tuominneet sinut kadotuksen pohjalle, kun tieteestä ja sen tuloksista puhut?"

"Näin on! Myöskään tälle kalareissullemme monet eivät tahtoneet lähteä uskonnollisista syistä, koska heidän mielestään Raamatun auktoriteetti osoittaa, ettei mitään Kalojen Aikaa koskaan ole ollut. Valetta kaikki!"

Veikon katse oli huolestunut, sillä hän ei sivistyneenä miehenä tahtonut toisen uskonnollista vakaumusta loukata. "Eikö siis ole totta, että uskonto vääristää ihmisen maailmankuvaa ja on epätieteellinen ja epälooginen. Onhan professori Esko Valtaoja kirjoittanut, etteivät uskonnot ole koskaan tuoneet mitään todellista tietoa maailmasta tai jotain siihen suuntaan."

"Näin on, ihmiskunnan historia osoittaa, että uskonnot ovat todellakin edustaneet vääristynyttä ja mielikuvituksellista käsitystä todellisuudesta. Myös juutalais-kristillisen perinteen edustajat ovat olleet tässä mukana ja jotkut suorastaan aggressiivisesti torjuneet kehittyvän tieteen tuloksia."

Kaverini vaikutti jo hieman helpottuneemmalta, kun en yhtään hikeentynyt uskonnon mollaamisestaan. Kuinka olisin voinutkaan, kun Veikko puhui totta?

"Eikä tässä vielä kaikki", Veikko jatkoi vaihtaen isommalle vaihteelle, "sinä tuot tänne Kalojen Aikaankin kokoajan uskonnollisia huomautuksiasi, rukouksia, Raamatun jakeita, sen kun vaan, ei se minua pahemmin häiritse. Mutta eikö tämä kaikki ole turhaa ihmisen keksimää uskonnollista kuorrutusta devonikauden puhtaiden vesien ja mantereiden todellisuuden päälle?"

"Vaikka näytät asioista jotain tietävän ja osaavan käyttää hakukoneita, niin uskosi perustana on kuitenkin vanha kirja, jossa on kaikenlaista legendaa, satua ja tarinaa. Maailmankatsomuksesi perustana ei ole tieteellinen koeteltu tieto, vaan usko johonkin jumalalliseen kirjaan joka edustaa, kuten itse sanot, vanhentunutta geosentristä maailmankuvaa."

"On tietty vaaransa siinä, jos lähtee papin kanssa kalaan" myhäilen "keskustelut voivat mennä uskonnon ja filosofian alueille. Voisitko antaa jonkin esimerkin epätieteellisyydestäni?"

Veikko miettii hetken, ja vastaa sitten kysymyksellä. Näin ajattelevat ihmiset usein Sokrateen tavoin tekevät.

"Kävelikö Jeesus veden päällä?"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti