Ensimmäiset hait!

Devonikauden hai - Cladoselache
piiirros M. Gruber

Vaan sitten kiljaisimme riemusta koko porukalla, sillä alustamme lähestyi kolme helposti tunnistettavaa luomakunnan mestariteosta - ne olivat haita. Selkäevä, valtavan tehokas pyrstö, suojaamattomat kidukset, kaikki tuttua tuntomerkkiä oman aikakautemme haista. Näillä oli tavallista kookkaammat evät edessä ja niiden välissä kilpi, joka varmaan auttoi vauhdikkaassa uimisessa. Arvioimme että suurin hai oli lähes kahden metrin pituinen.

Hait eivät olleet laisinkaan nälkäisen näköisiä - meressä riitti niille syötävää yllin kyllin. Laiskasti ne tarkastelivat hidasta laivaamme kierrellen hetken ja katosivat sitten meren syvyyksiin. Herra Gruber ennätti piirtää suurimmasta niistä kuvan, jonka näemme yllä. Piirroksen tarkkuutta oli vaikea arvioida, sen verran sulavasti ja nopeasti hait kirkkaassa merivedessä uivat.

Cladoselache fyleri
kuva wikimedia

Reissullamme mukana oleva etevä iktyologi tunnisti hait ja antoi meille niiden hienon nimen. Hän kertoi, että tämä laji on parhaiten tunnettu devonikauden monista haista, koska Clevelelandin liuskeesta Erie-järven etelärannalta löydettiin erittäin hyvin säilyneitä Cladoselachen fossiileja. Kivettymissä oli niiden ihoa, lihaksia ja sisäelimiäkin säilynyt, niin että hautautumisen liejuun on täytynyt olla varsin nopeaa.

Erie-järveltä löydettyjen hai-fossiilien vatsoissa oli säilynyt päivän ruoka-annokset edelleen tunnistettavissa, ruotoista pikkukalaa, katkarapuja, ja muita meren eläviä. Yhden hain vatsassa saaliiksi saatu kala oli siellä pää edellä, joten hai on sen vauhdissa napannut kitaansa ja nielaissut kokonaisena. Cladoselachella on paljon heikompi leuka kuin nykyisillä eikä hain pelottavia hampaita, mutta sillä on varsin vahvat leukalihakset. Saalis pysyy kyllä suussa vaikka vähän potkisikin!

Porukalla panimme merkille, että näissä vesissä siis liikkuu nopeita ja taitavia metsästäjiä, joten sen uimisen kanssa taitaa olla syytä olla varovainen.