maanantai 26. elokuuta 2013

[HT] Archaeopteris - kunnon puutavaraa


Oklahomalaisen East Cetral Yliopiston (ECU)  kampusalueelle on 
siirretty tämä  komea Callixylon eli Archaeoptreris -fossiili (kuva Brad Holt)
Archaeopteris-puusta päästiin kunnon käsitykseen vasta 1960-luvulla. Charles B. Beck niminen tutkija sai osoitettua, että fossiloituneet puunrungot, joille oli annettu lajinimi Callixylon, ja lehdet, jotka tunnettiin nimellä Archaeopteris, kuuluivat yhteen. Saatiin muodostettua käsitys hyvin erikoisesta kasvista - runko oli kuin jollain havupuulla, mutta lehdet olivat saniaismaiset. Sitä pidettiin Wattiezan löytämiseen asti ensimmäisenä metsiä muodostavana puuna.


Tästä fossiilista näkyy Archaeopteriksen
lehtien saniaismaisuus (kuva Wikimedia).


Archaeopteris-sukuun kuuluvien puiden tyypillinen korkeus oli 10 m. Jotkut lajit olivat  suuria, rungon halkaisija saattoi olla jopa 1,5 metriä. Juuristo oli hyvin kehittynyt ja rungossa oli oksia pitkällä matkalla (eikä vain jonkinlaista latvahuiskaa, kuten saniasmaisemmalla Wattiezalla). Ne luetaan esipaljassiemenisiin, Progymnospermopsida. Siemeniä ne eivät tuottaneet, vaan lisääntyivät itiöiden avulla.





Archaeoptreris, rekonstruktiopiirros





Nämä puut näyttävät viihtyneen märässä maaperässä, lähellä jokia ja tulvatasangoilla.

Fossiileja voidaan löytää myöhäisdevonikautisista kerrostumista alkaen  reilusti kivihiilikauden puolelle asti, noin ajalta 383 - 323 mvs. Levinneisyys oli globaali.

4 kommenttia:

  1. Huom! Kuvien Copyright on kunnossa. Brad Holtin gallerian mukaan tämäntapainen käyttö on sallittua. Rekonstruktiopiirroksen käyttämiseksi piti olla 'non commercial' ja rekisteröityä. Annoin sinne tietoni :-)

    VastaaPoista
  2. Erinomaista, en tiennyt että näin järeää puutavaraa jo oli.

    Luomiskertomuksen biologia määrittelee huolellisesti siemeniä kantavat puut. Milloinkahan niitä sitten tuli, tämä on kuin joku tetrapod... Puoliksi aarnimänty puoliksi saniainen itiöineen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa kieltään Jumalan luomistyön vaiheittaisuudesta puhuvat kasvifossiilitkin. Oli itiöpuita ja devonikauden lopussa tuli myös siemensaniaisia (jotka yleistyivät kivihiilikaudella),

      Ao. mielenkiintoisessa artikkelissa kerrotaan siemensaniaisista, myös puumaisista (Medullosa).

      http://taggart.glg.msu.edu/bot335/sfern.htm


      Poista
    2. Tilauksessa olisi siemensaniaisista lisää!

      kunhan ennätät (työstä tämä käy, mutta on hyvin mielenkiintoista ja tehokasta)

      Poista