Omnia mea mecum porte

Minttu ja Milja leiritulilla Uudessa Seelannissa
kuva Aotearoa blog 2010

Istuimme iltala leiritulillamme. Tiesimme nyt, kiitos Hannun, että liekehtivät puut olivat archaeopteronin kuivuneita oksanrankoja ja lauloimme kuinka kipunat kohti tähtiä kiirii ja lähipuutkin punertaa.

Mustameri yöllä
Maalaus Ivan Aivazovsky (1979)
kuva wikiPaintings

Juttelimme niitä näitä leppoisasti, sillä Antares kuunarimme öinen hahmo oli turvallisesti lähellä ja paluutie sivistykseen oli siinä. Päivän aikana olimme paikkailleet aluksen kyljessä olevaa rumaa reikää ja korjanneet ja siivonneet sisätiloja vedenpaisumuksen mylläkän jäljiltä. Moottoreita ymmärtävät miehet olivat puuhanneet konehuoneessa koko päivän purkaen, kuivaten, siivoten, korjaten ja öljyten meille niin tärkeää dieseliä vaan vielä se ei ollut käynnistynyt.

Keskustelumme tuppasivat olemaan filosofisia ja teologisia, onhan elämän kehitys avainkysymys yrityksillemme ymmärtää, kuka on ihminen ja mistä hän on tullut. Darwinin jälkeen ei ole mahdollista mielekkäästi puhua elämästä ottamatta huomioon hänen 1837 piirtämäänsä elämän puuta.

Yhdestä elämänmuodosta alkavasta, muuntuvasta, haarautuvasta, kehittyvästä ihmeellisestä asiasta planeetallamme, jonka salaisuuksia luonnontieteet niin valtavalla vauhdilla ovat paljastamassa. Vaan uudet löydöt herättävät uusia kysymyksiä, tiedon ja ymmärryksen hakemisen prosessi jatkuu!


Kunkin mukanaan kantama oma
Sanoin "vaikka olemme täällä Kalojen Ajassa, ei se sinänsä muuta tapaa, jolla katselemme maailmaa eli maailmankatsomustamme. Kannamme sisäänrakennettua systeemiä sydämissämme - tai pikemmin aivoissamme - jota olemme elämämme vuodet rakentaneet ja tsekanneet ja korjailleet. Tämä maailman kokemisemme apparaatti lienee ainutlaatuinen luomakunnassa - ainakaan en näe mitään merkkiä siitä, että kaloilla olisi kyky arvostella Luojan toimia."

Joku sanoi "maailmankatsomuksemme ovat siinä mielessä yhteisesti jaettuja, että useimmilla meillä täällä on samantapainen kuva todellisuudesta eli maailmankuva. Tämän tiedollisen modulin perusteella sitten rakennamme maailmankuvaamme, joka on hyvin persoonallinen. Jollain on kuvassa vahvasti uskonnollinen perusta, toinen antaa epäilylle ja harkinnalle tilaa, kolmas kiistää uskonnon merkityksen todellisuuden näkemisessä tyystin."

Kolmas kohensi leiritulta kädessään olevalla kepillä ja huomautti "maailmankuvamme eroavat myös muilla tavoin, ei vain uskonnon merkityksen suhteen. Varmaan tuon tiedollisen paketin sisältö on tässä kuitenkin aika tärkeä - keskiajan ihminen tiesi tai oli tietämätön toisella tavalla kuin me. No, ehkä maailmankuva voi silti olla samanlainen, vaikkapa usko Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, vaikka tietotaso olisikin aivan erilainen."

Muuttuva maailmankuva ja -katsomus
Joku kysyi "mitä tarkoitat, ettei olemisellamme täällä miljoonien vuosien menneisyydessä muuta maailmankatsomustamme. Minusta se voi muuttaa paljonkin..."

Vastasin "totta mukiset. Koetin painottaa sitä, että kannamme mukanamme devonikauteen, Mars planeetalle, New Yorkin kaduille tai kotinavettaamme sen henkisen apparaatin, joka meissä elämämme perustana on. Myönnän toki, että tetrapodeihin tutustuminen voi muuttaa paljonkin sekä tiedollista maailmankuvaa että subjektiivista maailmankatsomustamme... Ehkä esimerkki voisi selventää tätä perustavaa ideaa"


Omnia mea

kuva alciato

Sanoin "Kuuluisa roomalainen poliitikko Cicero kertoi Bias nimisestä filosofista sodan melskeessä. Hän oli yksi Kreikan seitsemästä viisaasta. Vihollisen vallattua kaupungin sen väestö pakeni paniikissa kantaen mukanaan omaisuuttaan sen minkä saattoivat.

Bias käveli savuavasta kaupungista rauhallisesti ilman mitään kantamuksia ja kun joku neuvoi häntä ottamaan mukaansa kaiken filosofi vastasi "niin teenkin, sillä kannan kaiken omani mukanani  (facio; nam omnia mecum porto mea).
Cicero Paradoxa Stoicorum 1.1.8

Keisari Tiberiuksen aikaan elänyt roomalainen kirjailija Valerius Maximus kertoo saman uudelleen, mutta antaa filosofin vastauksen meille tutussa rytmikkäässä muodossa "omnia mea mecum porto". Se on taitavasti suomennettu niin ikään rytmikkäästi "Kaiken omani mukanani kannan". Valerius Maximus (7.2.ext.3)

Jatkoin "eikö tämä osukin naulankantaan? Voimme toki pohtia, mikä kaikki on omaamme, kun viisas Bias katsoi, ettei omaisuus ole hänen omaansa. Missä tahansa liikumme, kannamme oman olemuksemme, sydämemme, sisimpämme kaikkineen mukanamme."

Keskustelu jatkui vielä hetken, mutta sitten uni alkoi jo voittaa.  (Kreikkalaisesta filosofista lisää tässä linkissä).

Katselimme Miguashan merelle - kaksi maanjäristystä lyhyessä ajassa. Tulisiko seuraava tuhannen vuoden kuluttua vai huomenna?

"Taivaan Isän haltuun" toivottelimme öitä vakavaan sävyyn pienten laineiden turvallisesti lipsutellessa rantakivikossa.

Joku jäi vielä leirnuotiomme luo hiilloksia miettien katsellen ja lupasi sen lähtiessään sammuttaa.