 |
| Torquayn satama kuva wikimedia |
Yksikään meistä ei napissut aamuisesta metelistä, joka Miguashan äärettömän hiljaisuuden jälkeen todella kävi korviimme. Nauraen seurasimme taivaalla jyrisevää lentokonetta, eikä lokkien kirkuna häirinnyt ketään - lintuja!
Ihmiset olivat ottaneet tämän planeetan haltuunsa, rannat olivat täynnä tsunamin kestäviä rakennuksia, ilma oli täynnä tuoksuja - ei kaikki hyviä - ja yleinen pikkukaupungin hyörinä sai meidät kerrassaan rauhoittumaan. Kanaalin merivesi oli tutun harmaan vihreä ja saastunut, eikä siellä näkynyt yhtään kalaa. Kyllä niitä siellä syvemmällä varmasti ui, mutta mitään toivoa merenpohjan näkemisestä tuossa sotkussa ei ollut.
Kännykät löysivät palvelimensa ja omaiset ja sukulaiset saivat puhelunsa. Nekin, joiden laite oli sananmukaisesti hukkunut, saivat auliisti käyttöönsä kaverin Nokian ja tieto turvallisesta paluustamme pahasti ajasta jäljessä saavutti Englannin ja Suomen kodit.
Lounaalle!
 |
| kuva FreshnWild |
Matkaliput kotiin oli pian meillä kaikilla ja malttamattomina jo odotimme pääsyä lentokoneeseen kiinnittämään turvavyömme ja nostamaan edessämme olevat pöydät pystyasentoon.
Meillä oli kuitenkin aikaa vielä viimeisen kerran istua yhteiselle lounaalle ja valitsimme porukalla sataman läheltä suositellun italialaisen Biancos ravintolan.
Hovimestari toivotti iloisesti meidät tervetulleiksi, ja järjesti meille yhteisen ison pöydän. Istuuduimme mukavasta tunnelmasta nauttien, ja iloisesti hän kertoi meille
"You are very lucky! This week we have in our menus special selection of fresh seafood dishes."
Katsoimme toisiamme alta kulmiemme, nyökkäsimme ja kuin yhtenä miehenä nousimme ylös ja ahtauduimme kiireisesti ravintolan ovesta ulos.
Lähdimme etsimään mesotsoisen ajan linnuista tai kenotsoisen ajan nisäkkäistä lounaamme valmistavaa ravintolaa.
Veisi jonkun aikaa, ennenkuin taas paleotsoista kalaa söisimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti