perjantai 28. kesäkuuta 2013

Jeesus Kristus, Suuri Kalamies

Jeesus kutsuu ensimmäiset opetuslapset
Kuva Beechwood Cross
Ensimmäiset opetuslapset

Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia."  He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksen. Hekin olivat veneessä, verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä Sebedeuksen ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Markus 1:16-20
"Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia."
Markus 1:17 KR 1938


Jeesus tarjoilee kalaa vieraanvaraisesti

Galilean järven rannalla olevan Tabghan kirkon kuuluisa lattiamosaiikki
kuva wikimedia
Kuultuaan tästä Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta tieto levisi, ja kaupungeista lähti paljon väkeä maitse hänen peräänsä. Kun hän veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli ja hän paransi kaikki sairaat.

Illan suussa opetuslapset menivät hänen luokseen ja sanoivat: "Tämä on asumatonta seutua, ja päivä on jo pitkällä. Lähetä ihmiset pois, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen ruokaa." Mutta Jeesus sanoi: "Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. Antakaa te heille syötävää." "Ei meillä ole mukana muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa", he vastasivat. "Tuokaa ne tänne minulle", sanoi Jeesus. Hän käski väkijoukon asettua nurmelle. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista. Syömässä oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia.

Matteus 14:13-21

Vieraanvarainen Jeesus osasi valmistaa tuoretta kalaa nuotiolla


Kinneretin rannalla varhain aamulla.
Kuva Bethel Springs Fellowship


Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte." Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon -- kaikkiaan sataviisikymmentäkolme -- verkko ei revennyt.

Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Johannes 20:9-14
Jeesuksen viimeinen kala-ateria ennen taivaaseen nousemista
Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
Luukas 24:36-43

Näemme Uuden testamentin kirjoituksista, miten Jeesus vieraanvaraisesti tarjoilee kalaa, osaa sitä itse taitavasti nuotiollakin valmistaa, pystyy neuvomaan ammattikalastajia verkkoineen ja joka vielä juuri ennen lähtöään syö paistettua kalaa, jam!

Jeesus on Suuri Kalamies, jolla on paljon seuraajia, joista Hän on tehnyt ihmisten kalastajia. Siihen taivasten valtakunnan nuottaan, verkkoon, kannattaa tarttua ja jäädä kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti